24. marraskuuta 2012

Opiskelukuulumisia

Prinsessaleivoksia harjoittelupaikassa

Harjoittelu päättyi kaksi viikkoa sitten ja suoritin tosiaan kaksi viimeistä näyttöä harjoittelun loppupuoliskolla. Kyseessä olivat siis Erikoistuotteiden valmistus pientuotannossa ja Elintarvikkeiden valmistuksen tutkinnonosat. Molemmista sain kiitettävät arvosanat. Tämän kertainen harjoittelu antoi kyllä jälleen todella paljon ja paikassa viihdyin erittäin hyvin. Mahdollisuuksien mukaan yritän samaan paikkaan mennä vielä suorittamaan keväällä yhden harjoittelun.

Koulussa on siis jälleen tullut oltua pari viikkoa ja työsalipäiviäkin on ollut jo ihan kiitettävästi. Ollaan ehditty tehdä Sacher kakkuja, jouluhalkoja, käpykakkuja, omenaleivoksia, punssileivoksia sekä pariin kertaan kermakakkuja. Näin osan mainitakseni. Kakkujen osalta ainakin huomaan itse, että itsevarmuutta ja kehitystä on tapahtunut hurjasti työharjoittelun ansiosta. Enää ei kauhistuta ajatus kermakakkujen pursotuksista. Nopeutta kyllä saisi tulla lisää, mutta eiköhän sekin siitä pikkuhiljaa. Vielä olisi nelisen viikkoa koulua ennen joululomaa ja paljon mielenkiintoisia juttuja opittavana. Ensi viikon piparkakkupäivää odotan erityisen innolla, koska halutessaan saa rakennella piparkakkutalon. Jonka siis toki ajattelin tehdä, koska en ole sellaista ikinä kotona tehnyt :)

Glögikakku






















Tämmöinen jouluinen glögikakku tuli väsättyä kaveriporukan illanistujaisiin. Vaikkei varsinaisesti pikkujouluista kyse ollutkaan niin mieli teki tehdä jotain jouluista, kun johan se kohta kolkuttelee ovella :) Vaikkei ikkunasta ulos katsoessa ehkä uskoisikaan, voitaisko pikkuhiljaa saada sitä lunta tuon ikuisen vesisateen tilalle? Glögikakkua olen tehnyt myös viime vuonna, mutta enpä enää muistanut mitä ohjetta silloin käytin joten nyt sitten lähdin Mau!kas ruokablogin ohjeen pohjalta tekemään kakkua. Kananmunan jätin suorilta pois, koska ystäväpiirissä on kananmunalle allergisia ja en nähnyt sitä välttämättömäksi ainesosaksi täytteessä.

Ainekset (24cm irtopohjavuoka)

Pohja

200g piparkakkuja
100g margariinia

Täyte

200g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl vispikermaa
0,5dl sokeria
1tl vaniljasokeria
0,5tl kanelia
0,5tl neilikkaa
0,5tl inkivääriä
1dl punaista laimentamatonta glögitiivistettä
5 liivatelehteä

Kiille

2dl punaista laimentamatonta glögitiivistettä
1dl vettä
4 liivatelehteä

Koristeluun: esim. valkosuklaata, kanelitankoja, tähtianista

Aloita vuoraamalla irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Sulata margariini ja murskaa piparkakut, yhdistä nämä keskenään. Painele seos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Sekoita tuorejuuston joukkoon sokerit sekä mausteet. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen n. viideksi minuutiksi ja vatkaa kerma. Kuumenna glögi ja sulata siihen liivatelehdet joista on puristettu vesi pois. Sekoita liivateseos tuorejuustoseoksen joukkoon. Lisää lopuksi vaahdotettu kerma. Kaada täyte pohjan päälle ja laita muutamaksi tunniksi jähmettymään jääkaappiin.

Pohjan hyydyttyä valmista kiille. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen n. viideksi minuutiksi ja laimenna sekä kuumenna glögi. Sulata glögin sekaan liivatelehdet joista on puristettu vesi pois. Kaada jäähtynyt glögiseos varovasti kakun päälle ja anna hyytyä kylmässä vielä muutama tunti.

Koristele kakku esim. suklaaspritsauksilla, kanelitangoilla ja tähtianiksilla.