14. huhtikuuta 2012

Mud Cake
















Iski hillitön suklaanhimo ja olin tätä ohjetta jo muutamia kertoja silmäillyt Fazerin sivuilta joten päätin ottaa kokeiluun. Lopputulos oli hyvä, mutta olisi pitänyt uskaltaa ottaa kakku hieman aiemmin pois uunista jotta sisus olisi jäänyt vieläkin kosteammaksi. Ajattelin vain, että mieluummin vähän liian kypsä kuin liian raaka. Hyvin tuli kuitenkin syötyä kakku näinkin :)


Ainekset (24cm irtopohjavuoka)

200 g tummaa suklaata
200 g voita
4 kpl kananmunia
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta


Kuumenna uuni 200 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sulata suklaa ja voi ja kaada munasokeriseokseen. Lisää vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita varovasti. Kaada seos voideltuun, jauhoitettuun pyöreään vuokaan.

Paista uunin alatasolla n. 15-20 min. Mud Cake jää sisältä löysähköksi ja jähmettyy hieman jäähtyessään. Jäähdytä kakku hyvin ennen tarjoilua, ensin huoneen lämmössä, sitten jääkaapissa.



Ohje Fazer


7. huhtikuuta 2012

Vadelma-sitruunajuustokakku
















Pääsiäisen kunniaksi ajattelin kokeilla ensimmäistä kertaa uunissa paistettavaa juustokakkua. Tämän ohjeen bongasin uusimmasta Pirkasta ja vaikutti hyvältä joten sitä piti päästä kokeilemaan. Lopputulos oli ihan ok maun puolesta. Pinta pääsi hieman tummahkoksi, olisi pitänyt peitellä leivinpaperilla jo hieman aiemmin, kun paistoaika hieman venyi, koska keskus vaan hyllyi pitkästä paistoajasta huolimatta.

Ainekset (24 cm irtopohjavuoka)


Pohja

100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte

180 g maustamatonta tuorejuustoa
250 g maitorahkaa
2 dl vispikermaa
1 dl maissitärkkelysjauhoa (Maizena)
3 kananmunaa
1 3/4 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
2 tl sitruunan raastettua kuorta
200 g vadelmia (pakaste)
0,5 dl sitruunanmehua


Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää taikinaan keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita varovasti taikina tasaiseksi. Kiinnitä irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat. Painele taikina jauhotetuin käsin vuoan pohjalle ja reunoille.

Vatkaa tuorejuusto, rahka, kerma, sokeri ja maissitärkkelys keskenään. Mausta seos vanilliinisokerilla, sitruunankuoriraasteella ja -mehulla. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten.

Ripottele puolet vadelmista pohjataikinan päälle. Kaada rahkaseos vuokaan ja ripottele loput vadelmat kakun pinnalle.

Kypsennä 175 asteessa uunin alatasolla noin tunti. Kakku saa jäädä keskeltä hieman pehmeäksi.

Irrota juustokakku vuoasta täysin jäähtyneenä. Tarjoa jääkaappikylmänä. Siivilöi halutessasi pinnalle tomusokeria ennen tarjoilua.

Ohje Pirkka