24. helmikuuta 2012

Pursotusharjoituksia


 






















Saatiin koulusta mukaan voikreemiä, koska talviloman alkaessa se olisi muuten pitänyt heittää biojätteeseen. Voikreemi on hyvää pursotusharjoituksiin, koska sitä voi käyttää uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Kotiin päästyäni kaivoin siis uuden tyllasetin esille ja aloin pursottelemaan. Ensimmäisenä piti testata koripunoksen tekoa ja se sujuikin aika kivasti ensimmäiseksi yritykseksi. Koripunoksen jälkeen siirryin kreemiruusujen harjoitteluun joka osoittautuikin melko haastavaksi. Sain kuitenkin pari ainakin etäisesti ruusua muistuttavaa räpellystä aikaiseksi :) Treeniä vaan lisää niin eiköhän sitä ala nuo ruusutkin tulla helpommin.

22. helmikuuta 2012

Juustosämpylät
















Koulussa teimme ensimmäisenä työsalipäivänä juustosämpylöitä ja koska nuo sämpylät olivat todella hyviä piti niiden tekoa kokeilla myös kotona. Hyvin onnistuivatkin ja varmasti tulee tehtyä näitä myös toiste tällä ohjeella. Saisi varmaan tehdä melkein kaksinkertaisenakin tämän taikinan, sellaista vauhtia tuntuivat sämpylät katoavan avopuolison suuhun ;)

Ainekset

500 g vesi
25 g maitojauhe
35 g hiiva
10 g suola
15 g sokeri
875 g vehnäjauho
25 g sulatettu margariini
100 g koskenlaskija sulatejuustoa (käytin punaista, mutta musta voisi olla jopa parempi)

Emmental juustoraastetta pinnalle

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää suola, sokeri, maitojauhe, rasva sekä pieninä paloina sulatejuusto. Alusta ensin reilu puolet jauhoista taikinaan ja tarvittaessa loput. Anna taikinan levätä peitettynä vedottomassa paikassa n. 15 minuuttia. Paloittele taikina haluamasi kokoisiksi palasiksi (itse tein 50g sämpylöitä) ja pyörittele sämpylöiksi. Kostuta sämpylöiden pinta (esim. kostealla talouspaperilla) ja ripottele päälle juustoraastetta. Kohota sämpylöitä lämpimässä paikassa leivinliinan alla. Kohonneet sämpylät paistetaan 220 asteisessa uunissa n. 10-15 minuuttia.

Ohje kirjasta Taikinasta tuotteiksi (Majava, Nurvo, Rantala ja Svensk).

18. helmikuuta 2012

Mustikka-gelato
















Opiskelukaverit pitivät meille esitelmää erilaisista jäätelöistä ja juustoista ja olivat valmistaneet tämmöistä hyvin simppeliä gelatoa. Pitihän se ohje pyytää toki itsellekin, kun tämän teko onnistuu ilman jäätelökonettakin :)

Ainekset:

1prk (á 250g) mascarpone juustoa
2,5 dl jäisiä mustikoita
n. 1/2 dl tomusokeria

Kaikki aineet sekoitetaan ja muussataan keskenään kulhossa sauvasekoittimella suht tasaiseksi massaksi ja laitetaan pakkaseen reiluksi puoleksi tunniksi hyytymään. Tästä satsista tuli aika reilut annokset kahdelle hengelle :) Oli hyvää ja pitää kokeilla joskus myös muilla marjoilla ja mahdollisesti myös hedelmillä.

17. helmikuuta 2012

Tyllasetti ja pursotinpusseja



Omistin ennestään vain säälittävän marketista ostetun muovisen tyllasetin (taisi sisältää neljä erilaista tyllaa ja pestävän pursotinpussin) ja eihän se enää tuntunut oikein riittävän.. Pitkällisen hintavertailun ja tutkailun jälkeen ostin ebaysta Wiltonin 56 osan tyllasetin ja kolme eri kokoista pursotinpussia, hintaa koko satsille tuli vajaa 50e posteineen (paketti tuli jenkeistä). Suomesta jos olisin vastaavan setin hankkinut niin olisi mennyt vielä muutama kymppi lisää (ullanunelmilla 53 osan tyllasetti 69,90e + pussit päälle x euroa + postit). Ei siis tarvinnut juuri miettiä, että tilaako ulkomailta, kun säästö oli useampi kymppi. Nyt vaan pitäisi päästä testaamaan näitä :)

12. helmikuuta 2012

Kolmen suklaan keksit

















Päätin leipoa toistamiseen kolmen suklaan keksejä joita tein meille jouluksi yhden satsin. Yhtä hyviä olivat edelleen ja tuskinpa tämäkään satsi kovin pitkään kestää… :)

Ainekset

250 g margariinia tai voita
2,5 dl fariinisokeria
2 tl vanilliinisokeria
1 kpl muna
1 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja
150 g tummaa suklaata
100 g maitosuklaata
100 g valkoista suklaata

Vatkaa pehmeä rasva ja sokerit kuohkeaksi. Sekoita mukaan muna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele seos massan joukkoon. Rouhi suklaat ja lisää rouheet massaan. Sekoita tasaiseksi. Pyörittele massasta palloja ja painele palat litteiksi uunipellille leivinpaperin päälle. Paista pikkuleipiä 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Alkuperäinen ohje Fazerin sivuilta