6. lokakuuta 2012
Harjoittelukuulumisia
Aloitin tällä viikolla kolmannen (ja viimeisen pakollisen) työharjoittelujaksoni Mummin Pullapuodissa. Viikon verran olen nyt touhunnut konditorian puolella ja voi kyllä sanoa, että erittäin hyvin olen viihtynyt :) Työyhteisö on mitä parhain ja työtehtävät ovat olleet mukavan vaihtelevia. Olen päässyt tekemään erilaisia leivoksia, ambrosiakakkuja, useampaa erilaista kahvikakkua, bebejä, rypyttämään perunapiirakoita (olin yhden iltapäivän leipomon puolella) yms. Uskon viihtyväni loppuajankin oikein hyvin.
Tämän harjoittelun aikana annan myös näytöt kahdesta viimeisestä tutkinnonosasta: elintarvikkeiden valmistus ja erikoistuotteiden valmistus pientuotannossa (teen marsipaanihahmoja). Näyttöpäivä onkin jo suht aikaisessa vaiheessa 26.10. eli saan vielä sitten pari viimeistä viikkoa olla harjoittelussa rennoin mielin, kun ei tarvitse stressata näyttöjä enää.
Kuvituksena tällä viikolla tehtyjä töitä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Uu näyttääpä herkulliselle! Onkos noita mummin pullapuoteja montakin, serkkuni Tiina on töissä siellä jyväskylässä :)
VastaaPoistaLeipomoita on vain tuo yksi ja siellä on kyllä yksi Tiina :) Aika paljon mua opastanutkin ja hoitaa myös noita mun näyttöasioita koulun kanssa. Sukunimikin kyllä täsmää, enpä vaan tajunnut aiemmin ajatella :D Pieni on maailma.
Poista